Vammaisurheilu, urheilua vai ei?

Vammaisurheilu, urheilua vai ei?

Rion olympialaisten ollessa käynnissä ja paralympialaisten lähestyessä myös vammaisurheilu nousee hetkeksi otsikoihin. Samalla nousee vammaisurheilun arvostus / sen puute.

Itse vammaisurheilijana olen toki joissakin määrin puolueellinen kirjoittamaan tästä, mutta pyrin rehellisyyteen ja näkemään asian kaikki puolet.

Vammaisurheilusta esitetään monia väitteitä, joista osaa seuraavaksi avaan.

 

1. Urheilijoita on niin vähän, että taso on väkisinkin huono.

On totta, että vammaisia on vähemmän, kuin terveitä (onneksi), mutta kyllä vammaisiakin löytyy laidasta laitaan todella paljon. Eikä kaikilla terveillä ole mahdollisuutta moniinkaan lajeihin. Monet kuten moottoriurheilu, ratsastus, purjehdus jne. ovat niin kalliita, että jo se rajaa potentiaalisten harrastajien / kilpailijoiden määrää. Aika vaikea on myös lyhyiden ihmisten pärjätä kori- ja lentopallossa. Näitä esimerkkejä on aivan loputtomasti. Kuitenkin esimerkiksi pyörätuolikelaajia on maailmassa todella paljon joka mantereella.

Eikä suhteellisen pieni otanta tarkoita, että taso olisi urheilullisesti huonoa.

 

2. Luokkia niin monta, että lähes kaikki pärjää.

Luokkia on useita lajista riippumatta, mutta luokkia on myös esimerkiksi painoluokkaurheilussa (paini, judo jne.). Kummassakin tapauksessa urheilijat laitetaan eri luokkiin fyysisten ominaisuuksien perusteella. Lisäksi esimerkiksi purjehduksessa on veneluokkia jne.

 

3. “Vammaisurheilu vie oikeiden urheilijoiden rahat”

Tätä kuulee joskus sanottavan. varsinkin apurahoja jaettaessa ja joskus valmennustuista. Mielestäni vammaisurheilijat ovat urheilijoita siinä missä vammattomat. Rahat tulevat enemmän tai vähemmän samoista lähteistä jolloin ne täytyy pyrkiä jakamaan vaan reilusti urheilullisin perustein.

 

Lisäksi kuulee puhuttavan, ettei vammaisurheilu ole oikeaa urheilua. Mikä sitten on oikeaa urheilua? Wikipedia määrittelee urheilun näin ” Urheilu on yhteisnimitys fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoitettaville liikuntamuodoille. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä. Kilpaurheilun näkyvin osa on huippu-urheilu.”

Urheilun määritelmän vammaisurheilu siis täyttää aivan täysin.

Katsotaan miten vammaisHUIPPU-urheilu täytäää huippu-urheilun määritelmän. Korostan vammaisurheilun kohdalla ”huippu” sanaa sillä eihän kaikki vammaisurheilu ole huippu-urheilua. Mukaan mahtuu kaikki aivan harrastelijoista alkaen. Olympiakomitea yhdessä opetus ja kulttuuriministeriön kanssa on määritellyt huippu-urheilun seuraavasti: ” huippu-urheilulla tarkoitetaan ”aikuisten ja 16-18 -vuotiaista alkaen myös nuorten maajoukkuetasoista toimintaa, jonka päämääränä on urheilijoiden
menestyminen kansainvälisissä urheilutapahtumissa ja arvokilpailuissa, sekä kansainväliseen
menestymiseen tähtäävää vammaisurheilua”

Tässäkään ei siis pitäisi olla ongelmia.

 

Aina voidaan yleisellä tasolla pohtia onko huippu-urheilussa mieltä tai järkeä. Mutta tämä koskettaa yhtälailla vammaisurheilua, kuin vammattomienkin. Se aihe vaatisi kuitenkin jo oman blogin. Aiheesta on kirjoitettu loistavia kirjojakin, mutta oma mielipiteeni on tässä pikku hiljaa muodostunut. Mielestäni huippu-urheilussa on yhtä paljon / vähän järkeä, kuin elämässä yleensä. Olettaen, että ollaan puhtaita ja rehellisiä.

Eiköhän lopulta rajoitteet ole vain omassa päässä!