Rajoitteena mielenterveys

Rajoitteena mielenterveys

Olen aina nauranut ja hymyillyt paljon. Se on minulle selviytymiskeino, sen avulla olen kestänyt elämäni vaikeimmat hetket. Olen jopa hieman ylpeä kyvystäni löytää ympäriltäni pieniä, huvittavia asioita jopa silloin, kun olemassaoloni tuntuu pelkältä selviytymistaistelulta. Asian kääntöpuolena on se, että hyvin usein muut ihmiset luulevat että mikään maallinen murhe ei kosketa minua. En tietenkään voi syyttää heitä, eihän kukaan voi nähdä pääni sisälle. Rajoitteet ovat vain omassa päässä- sivulla keskitytään lähinnä fyysisiin rajoitteisiin. Minun rajoitteeni ovat juurikin siellä pään sisällä, ne eivät näy ulospäin.

Sairastuin ala-asteella pakko-oireiseen häiriöön. Tämä psykiatrinen sairaus on aika huonosti tunnettu, mutta lyhyesti kerrottuna sen oireisiin kuuluvat pakonomaiset ajatukset ja/tai toiminnot. Pahimmillaan häiriö invalidisoi ihmisen täysin. Minun tapaukseni on lääkärin mukaan aika vaikea, sitä ei ole meinattu saada kuriin millään hoidoilla, terapioilla tai lääkeyhdistelmillä. Se on myös hankaloittanut ja pitkittänyt opiskelujani sekä tehnyt työnteon lähes mahdottomaksi. Se on vienyt minut useaan otteeseen sairaalahoitoon, pakottanut pitkille sairaslomille, vienyt minulta elämäni rakkauden ja karkottanut ihmiset ympäriltäni.
Olin 24-vuotias, kun päädyin määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Nyt, useita vuosia myöhemmin, tilanteeni on edelleen sama. Olen näiden vuosien aikana tehnyt jaksamiseni rajoissa mm. vapaaehtoistöitä, mutta silti päällimmäiset tunteeni ovat häpeä ja epäonnistuminen. Työn ei pitäisi olla ihmisen arvon mitta ja olenkin yrittänyt olla armollinen itselleni, se vain on hirvittävän vaikeaa. Minustahan piti toimittaja, ei tyhjäntoimittaja.
Olen myös itse luonut itselleni rajoitteita. Ajattelen usein, että en pysty, uskalla, tai minun ei kannata edes yrittää. Olen jättänyt paljon asioita tekemättä sen vuoksi, että olen pelännyt sairauteni pilaavan kaiken. En ole mm. uskaltanut aloittaa parisuhdetta ja minun on todella vaikea tutustua ja luottaa muihin ihmisiin huonojen kokemuksieni vuoksi. Juuri näiden itse itselleni luomien rajoitteiden vuoksi olen mieltynyt rajoitteet ovat vain omassa päässä- mottoon. Mielestäni sitä voi loistavasti soveltaa myös mielenterveysongelmiin! Kun menetän uskon itseeni ja vajoan itsesääliin, kaipaan kaikista eniten hieman ravistelua. Yleensä tämän jälkeen huomaan pystyväni ihan hyvin niihin asioihin, jotka ovat tuntuneet mahdottomilta.
Viimeisen parin vuoden aikana olen koettanut muuttaa ajatusmallejani. Olen aina ajatellut olevani heikko mielenterveysongelmieni vuoksi, mutta ehkä olenkin aika sitkeä koska en ole luovuttanut. Olen monesti koonnut elämäni uudelleen pahojen romahdusten jälkeen, samalla tiedostaen että uusi romahdus voi tapahtua milloin vain ja tuhota taas kaiken. Sain opiskeltua itselleni ammatin siitä huolimatta, että opiskelujen puolivälissä olin 4 kuukautta sairaalassa ja lähes vuoden sairaslomalla. Myös kuolema on ollut tuttu vieras ystävä- ja kaveripiirissäni, nämä ovat olleet niitä vaikeimpia hetkiä, mutta niidenkin jälkeen olen löytänyt voimia jatkaa eteenpäin.
Olen joutunut luopumaan monista asioista, mutta unelmistani en ole suostunut luopumaan. Uskon ja toivon, että vielä jonain päivänä pystyn tekemään töitä ja elämään ihan tavallista arkea. Olen realisti ja ymmärrän, että minun saavutukseni eivät tule olemaan mitään varsinaisia sankaritekoja, vaan aika pieniä asioita. Ehkä ne silti riittävät minulle.